sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kevättä odotellessa

Ja sitä saadaankin näillä näkymin odottaa kauan, yöllä tuli 30 senttiä lisää lunta. En tiedä onko tämä talvi ja vai mikä mutta ei ole treenimotivaatiota sitten nimeksikään. Odotan että pääsisi jo ulkokentille ja metsään. Nachon aksat on menneet loman jälkeen tosi kivasti, Fredde on myös käynyt omatoimitreenaamassa koiria. Suurin syy tähän on varmaan että ollaan enemmän tehty muutakin yhdessä Nachon kanssa, niinkun jumppaa ja pihatokoilua ja ihan vaan leikkimistä. Vaikka koira on jo kohta seitsemän ei leikkisyys mihinkään ole kadonnut, minä vaan olin sen unohtanut. Suurin onglema aksassa on kepeille meno. Joku epävarmuus iskee ja Nacho hakee minulta vahvistusta haukkumalla. Saan oikein patistaa sitä että mene nyt. Pitäisi vaan antaa sen rauhassa tehdä ja malttaa antaa hakea oikea rytmi itse. Mutta muuten meno on ollut vauhdikasta ja hauskaa. Minusta on vaan niin ihana katsoa kun se painaa täysillä - mistä johtuu että unohdan yksinkertaisimmankin radan melkein aina. Miten niin huono keskittymiskyky? Salsa aksa on aikamoinen floppi viime kerralla. Syyt on varmaan moninaiset, enemmänkin kentänulkopuoliset. Ja mitä huonommin menee sitä huonommin ohjaaja ohjaa. Näytti lähinnä kilpajuoksulta kun Fredde yritti ehtiä Salsan edelle ettei se karkaisi väärille esteille. Freddellä on pitkät jalat ja hyvä kunto mutta Salsa on kohtuu nopea, A-esteen ylikin se syöksyy kuin nuoli. Kun Salsalla menee aksatreenit huonosti se päättää itse mitä esteitä tehdään ja sitten roiskitaan kontakteja ja käydään putket pariin kertaan ja kauhea räksytys päälle. Fredde teki ihan oikean päätöksen ja lopetti treeni siihen ja antoi vuoron seuraavalle. Onneksi ehtivät lopuksi vielä ottaa muutaman hallitun rauhallisen pätkän. Toko treeneihin ei ole motivaatiota kun ei ole kisoja tiedossa. AVO-liikkeet on kuolemantylsiä. Niiden hinkkaamisessa menee molemmilla vaan maku. Eli ollaan tehty sitten ruutua (edistyy ihan ok), ohjattua (vähän takapakkia, täytyy rakentaa harjoitukset paremmin), ja kotipihalla tunnaria (kääk). Ei sitten tule yhtään mitään. Yksittäisen tunnarinkapulan tai metsänkepin kanssa menee ihan hyvin, näyttää siltä että koiralla on nenä auki. Mutta heti kun kentällä on myös ne muut kepit, kasassa näkyvillä, Salsa haistelee hetken, menee sitten kasalle ja arpoo sieltä yhden. Olen ottanut kapulan pois sanomatta mitään, lähetänyt uudestaan, taas haistelua, ja ehkä säkällä oma kapula löytyy hangesta. Tänään koin tässä asiassa ahaa-elämyksen. Ehkä ongelmana onkin lumi. Koska maassa on lunta eikä muita risuja, roskia, kiviä, jne. tällainen arpominen on mahdollista. Kun aikansa tökkii siellä hangessa saattaa se oma piilotettu kapula osua suuhun. Ja palkka tulee vaikka nenää ei tullut käytettyä eikä neidillä on harmaata aavistusta mistä palkka tulee. En ole osannut epäillä tätä koska Salsa tekee liikkeen mielellään eikä osoita turhaantumista juurikaan. Mikä lääkkeeksi? Kokeilin siirtää treenit liiteriin. Siellä niitä hämy-tikkuja ainakin riittää. Ainakin teoria osoittautui oikeaksi, näennäis-haistelulla omaa tikkua ei yllättäen löytynytkään. Menipä vaikeeksi tuumasi Salsa, mitä sä nyt oikeen haluut et mä teen? Vasta muutaman treenikerran jälkeen voin raportoida toimiiko uusi taktiikka ja saadaanko nenä auki. Pk-tottis treenitkin meillä oli perjantaina. Tehtiin noutoa kun en muuta keksinyt. Halusin tsekata olenko treenannut pitämistä oikein. Hyvä että testasin - en nimittäin ollut. Ihan kaikki väärin, irrottamisen jaksotukset, kapulan hietto, käskytys - you name it! Lisäksi olen koko ajan treenannut iskunoutoa luullen treenanneeni vauhtia. Jap! Kun ei se nyt ole niin tarkkaa. Mutta ymmärsin nyt miksi iskunouto on tuonut nopeutta kapulalle menoon mutta myös epätarkkuutta kapulan ottamiseen. Lisäksi luoksetulovauhti on kärsinyt. Suski antoi hyviä vinkkejä ja Salsa oli pätevänä. Sitä treenatessa pitäisi aina muistaa alussa kehua ja nostaa vaatimustasoa treenin loppua kohti. Tottiksessa olisi kiva päästä esteitäkin treenaamaan, mutta ehkä parempi sitten kun olen varma että selkä on kunnossa. Parempi se on ollut mutta välillä koira edelleen kulkee selkä tosi pyöreänä. Huhtikuulle on jo sovittu haku-treenejä ja niitä odotetaan innolla. Haussa meillä on vähiten tavoitteita mutta se vie eniten aikaa kun treenikausi on päällä. Onko järkee, en tiedä... Mutta metsässä on mukavaa ja pääsee puuhaamaan myös muiden koirien kanssa jä näkemään miten ne kehittyvät. Lisäksi menin sitten lupautumaan Vekoran hallitukseen. No, tätä luppoaikaahan mulla on joten hyvä päätös. Ja täytyyhän yhdistyksen eteen hommiakin tehdä, aina ei voi olla vaan saamapuolella.