lauantai 29. joulukuuta 2012

Välipäivät ei ole lomapäiviä

Erinomainen treeniviikko, jessss! Aksat meni nappiin, mitä nyt Nacho tiistaina kävi pikkusen kierroksilla uusista joululahjaleluista (toim huom. meidän koirat sai kymmenkunta joululahjaa, meidän ostamia ei yksikään). Myös keskiviikon agilityn ekstra treenit meni Salsalla hyvin ja saatiin paljon uusia tekniikkavinkkejä. Minä olin siis van yleisössä. Torstaina tokoiltiin normisti ja eilen Suski Korrin PK-tottis, oli muuten inspiroivaa. Terveysrintamalla edistystä ja takapakkia. Nachon lopputarkastus meni hyvin, haava on parantunut nätisti ja nyt saa jo syödä luita. Arvaa vaan järsityttääkö. Salsalla on joku jumi, luulisin että selässä, kulkee vähän kyyryssä, laukkassa liikkuu epäpuhtaasti pomppimalla. Eläinlääkäri pikatsekkasi samalla visiitillä että mitään isompaa ei pitäisi olla, huomenna mennään fyssarille. Mukava saada Salsallekin omat jumppaohjeet.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluviikko= treeniviikko

Saatiin Salsa kotiin, vähän tuhdimmassa kunnossa kun toivottavaa. Luulenpa että kissaruokaa on mennyt kilokaupalla, ja muutama (sata) lauantaimakkaran palasta on luiskahtanut pulleron kurkusta "alas vahingossa". Koira on aikamoinen tankki. Oikea joulupossu. Neiti on nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Tällä viikolla treenailtiin siis ahkerasti. Agiliito oli hiukan eri näköistä kuin ennen juoksua, ajatus oli mukana ja ohjaajan mielestä koira toimi kun ajatus. Jännä miten ne hormoonit vaikuttaa. Rata oli tosin hyppäri niin ei ollut niitä kontakteja houkuttimena. Nachokin pääsi tekemään kevyet toipilas-treenit maksamakkarapalkalla. Pieni raukka on ihan kyllästynyt tähän lepäilyyn, kaiket illat se etsii leluja tai luita, ulkonakin on niin kylmä ettei pitkät lenkit nyt tule kysymykseet. Pikku-herra on keksinyt ihan kivan tavan osoittaa mieltään, nurkkiin ruikkimisen. *syvä huokaus* Toko-treenissä käytiin Salsan kanssa vierailemassa Hebe-kaverin vuorolla, saatiin siis treenailla kokonainen tunti. Palauteltiin mieleen AVO-liikkeet, maahanmeno oli unohtunut ihan täysin (what, mikä toi käsky on!) mutta muuten meni hyvin. Ruutu on vieläkin aika vaikea, mutta se johtuu varmaan siitä kun en oikein tiedä miten sen opettais. Niin ja ohjattunouto. Siinäkin voi ilmeisesti olla ongelmia. Maailman viisais koira on nyt keksinyt että haetaan aina se oikean puolimmainen. AINA. Ei sitä viitti niin hirveesti siitä torua kun hän niin tosissaan sitä tekee. *huokaus* Pihatreeneissä tehtiin pysäytyksiä ja tunnaria, joka on unohtunut kolmen viikon tauolla täysin. Palattiin siis yhteen piilotetttuun kapulaan. Täytyy tehdä metsäkeppi harkkoja myös. Ihan rauhassa saadaan väsäilla koska kokeisiin ei nyt millään päästä. Olen yrittänyt imottautua mutta en saa millään paikkaa. Oman seuran kokeet osuvat loman kanssa päällekkäin. Pöh! Jouluviikollakin on treenit joka päivä paitsi aattona. Aksaa, aksaa, tokoa ja tottista Susanna Korrin kurssilla jota odotan todella innolla. Kivoja nämä pitkät vapaat. Hyvää päivän pitenemistä, kevättä kohti!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Nachon kuulumiset

Suussa tuntuu vähän kummalle mutta ruoka maistuu - saan sellasta uutta tosi namia pehmeää ruokaa. Muutenkin tämä kipeenä oleminen on aika kivaa. Saan maksamakkaraa kaksi kertaa päivässä ja jotain toisia hyvänmakuisia nameja. Matte ja Husse koko ajan paijailee ja kyselee että miten minä voin. Mulla menee siis ihan kivasti, ainoat miinuspuolet on kun Salsa ei ole kotona, ei saa syödä luita eikä leikkiä ja lenkitkin on olleet aika lyhyitä. Tänään onneksi käytiin pitkällä kävelyllä Matten kanssa (Husse ei päässyt mukaan kun se tuli myöhään kotiin ja haisee pahalle). Matte osti mulle tällasen hölmön fleece asun kun olen mukamas niin kipee ja palelen helposti. Mä vihaan tätä pukua ja yritän ravistella sen irti, ei lähde.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Pikku potilas

Nachon kasvain leikattiin eilen. Leikkaus meni hyvin, tosin verenpainetta jouduttiin nostamaan leikkauksen aikana. Leikkauksessa poistettiin vasemman puolen kaikki takahampaat kulmahampaasta taaksepäin ja noin sentin marginaali hampaiden ympäriltä luuta. Se on noin pienellä koiralla aika paljon. Nacho oli eläinlääkäriasemalla koko päivän, aamulla kahdeksan aikaan vein sen esilääkitykseen ja seitsemän aikaan haettiin pieni potilas kotiin. Koira on ollut aika levoton siitä lähtien, piipittää ja kuljeskelee ympäriinsä. Se ei ole nukkunut muutamaa minuttia kauempaa. Enkä minäkään. Tänään me vaan lepäillään, kohta ehkä joudutaan menemään pissille tuonne lumituiskuun.

torstai 6. joulukuuta 2012

Epistä!

Käytiin koko porukalla ekoissa agilitykisoissa EVER joku viikko sitten! Joo joo, ne oli epikset ja oikeille kisaajille vaan maksulliset treenit mutta meitä kyllä jännitti. Rata oli helpohko, myönnettäköön, ei mitään kommervenkkeja eikä keppejä, keinua tai rengasta. Jotka me muuten osataan, toim. huom. Nachon radat meni ihan ok. Ekassa lähdössä sekoiltiin niin etten kuullut tuomarin vihellystä kun yritin saada Nachon rauhoittumaan. Radalla tuli joku virhe mutta melkein koko ajan koira oli mukana, olin tyytyväinen. Toinen starttti sujui paremmin, aikaa hidasti yksi keskittymisen herpaantuminen mutta nollaratana silti pysyi. Etenemä 3,11, (ihanne 2,5) 7,5 alle ihanne ajan ja seitsemäs. Mutta siis HUOM HUOM medi-luokassa kaikenmaailman lagottojen ja pitkäkoipisten shelttien kanssa. Että ei paha ollenkaan. Meluisa halli jänskätti Nachoa tosi paljon, kävi hirrrrweillä kierroksilla. Ja kun se pääsee siihen modeen ei sitä rauhoita mikään. Salsan startit meni vähän höpsöttelyksi, neiti valitsi itse kivoimmat esteet ja lähti pikkusen lapasesta. Toisen startin ohjaaja keskeytti kun hommasta ei vaan oikein tullut mitään. Seuraavat treenit oli sitten viimeiset ennen juoksua ja meno oli samanlaista, hauhau ja hophop sinne tänne. Pistetään juoksun piikkiin. Mutta noin kokonaisuutena jäi tosi kiva fiilis ja virallisiin mennään varmasti jo ensi keväänä. Molempien kanssa. (Noin - nyt kun se on kaikelle kansalle kuulutettu ei voi enää perua :).) Salsa oli muutenkin taas tosi herkkiksenä juoksun takia. Mitään ei huvittanut tehdä treeneissä kunnolla mutta jos tuhmailusta torui Salsa otti sen aivan kamalan raskaasti. No, totuuden nimissä toko treenailut meni ihan siedettävästi mutta perfektionistin rima on korkealla. Tämän viikon tiistaina Salsa lähti sitten evakkoon kun kaikilla alkoi mennä hermo. Tällä kertaa näin päin koska Nacho menee maanantaina leikkaukseen. Kasvain otetaan nyt kunnolla pois ja toivottavasti koira toipuu kokonaan ja tästä kurjuudesta päästään lopullisesti. Leikkaus on aika iso niin että kyllä hermostuttaa ja jännittää miten siitä selvitään. Onneksi Nacho on teräskunnossa, se tuli taas todistetuksi tänään kun se ampaisi sekunninmurto-osassa naapurinpihalle ihanan Stella-tyttösen kanssa leikkimään. Miten se voikin olla niin nopee, ei tartte kun silmänsä hetkeksi kääntää.