sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kerta se on ensimmäinenkin

Täytyy kirjata heti kun on vielä tuoreessa muistissa. Käytiin siis kokeessa tänään, ja tultiin häntä koipien välissä äsken kotiin. Pieleen meni, mikäs siinä, mutta tässä kuitenkin kootut selitykset. Luoksepäästävyys 10, ei mitään ihmeellistä Paikkamakuu 7, itse mokasin. Salsan pysyi nätisti vaikka viereinen koira lähti heti litomaan ohjaajansa perään. Kun palasin koiran luo Salsaa alkoi kutittaa peräpäästä. Polkaisin jalkaa, kuten treeneissä olen ottanut tavaksi. Jalka osui koiraan. Siitä tuli sapiskaa ja ihan aiheesta - en varmaan tee samaa virhettä toistamiseen. Toisella käskyllä olisi varmaan noussut ilman sitä jalkaakin. Suoritimme liikkeet ensimmäisenä. Seuraaminen kytkettynä 9,5 - ihan ok, koira vielä tässä vaiheessa hyvässä vireessä. Kerran hihna kiristyi. Seuraaminen vapaana 9 - Kerran jäi lopussa jälkeen ja juoksussa hypähti jota ei ole tehnyt enää aikoihin. Maahanmeno - 10. Ihan nappiin. Luoksetulo - 6. Alkoi satamaan, ei kaatamalla mutta sen verran että kentän laidalla seisoskeleva pariskunta avasi sateenvarjonsa kun olin jättämässä koiraa. Salsa pelästyi ja tuli haukahdellen luo. Sain sen sitten jotenkin siitä sivulle. Ei ansaittu edes tuonkaan vertaa pisteitä. Seisominen - 0. Sateenvarjoihmiset jäivät meidän taakse ja Salsa ei uskaltanut jäädä seisomaan. Sain sen pysähtymään käsimerkillä ja kolmannella käskyllä. Hyppy - 7. Taas sateenvarjoihmiset edessä, en uskalla hypätä. Jäin tosin liian kauas esteestä, kolmannella käskyllä meni yli, ja jäi suht koht paikalleen. Ei ansaittu pisteitä tästäkään. Kokonaisvaikutelma 9. Ja mistä hyvästä! Kokonaispisteet 147. Harmittaa nuo omat virheet ja ettei olla treenattu tarpeeksi häiriöitä, etenkään sateenvarjoja. Koira oli aika kivan tuntuinen, ei mikään tykki mutta oma itsensä, ja teki mun mukana. Pelästyminen oli harmillista mutta onneksi tapahtui nyt niin tiedän mitä treenata. Olen luonnollisesti tosi pettynyt koska ei me tietenkään muuta kuin ykköstulosta menty hakemaan. Alokasluokka on rehellisyyden nimissä tosi helppo ja tuomari oli lepsu ja mukava. Laitoin kolmesta kokeesta jo ilmot menemään syyskuun alkuun, toivottavasti mahdutaan mukaan. Nyt ei auta jäädä tuleen makaamaan.

lauantai 18. elokuuta 2012

Ihan koirahullu päivä

Siis koirahullun unelmapäivä. Eiku hullun koiraharrastajan... Lähettiin tyttöporukassa lampaita kattomaan aamutuimaan. Vähän myöhästyttiin, mulla ei edelleenkään ole sitä navigaattoria, mikä iinä on että sitä kapistusta ei voi vaan hankkia... Kolme kertaa lampailla, kahteen ensimmäiseen olen tyytyväinen, kolmanteen en. Oltiin ensin häkissä, ihan ok, lähti pyörimään lampaiden ympäri. Sitten pellolla tasapainoa hakemassa, meni vaan vastapäivään mutta pari kertaa pysähtyi ihan nätisti kello kuuteen. Vika kerta lampailla meni ihan plörinäksi. Piti hakea Swedu apuun kun lauma hajosi tuhannen säpäleiksi ja meni vielä kaupan päälle aidasta läpi. Lasku tulee kai perästä. Että vähän jäi paha maku suuhun mutta kaikenkaikkiaan ihana päivä, aurinkoa ja koirajuttuja. Salsan mielestä lampaat oli ok mutta hauskinta oli leikkiä Rassen kanssa. Kouluttaja oli sitä mieltä että minun koira ei tottele minua. Eihän sitä nyt ole koskaan kiva kuulla vaikka voi siinä piillä totuuden siemen. Salsa on vähän kova, ja näyttää kuulemma keskaria ja viis veisaa mun komennoista. Siitä pääsemmekin seuraavan treeniin pitkin kevyttä aasinsiltaa. Kotimatkalla poikettiin (kaksi tuntia) Navalan kentällä tottistreeneissä. Vika tikki. Kaikki viimeistelevät toko liikkeet meni täysin pieleen. Ei mennyt ekalla käskyllä maahan paikkamakuussa. Mitä ihmettä!!! Ei meinannut hypätä ja jäi esteen taakse hiipparoimaan. Luoksetuloon ihan vinoon ja minä sitten vielä kädellä hilasin sen siitä sivulle. Täyttä skeidaa ei voi muuta sanoa. Eli kun siitä asteikosta oli puhetta niin ehkä vitonen. Mutta siltikin oli kiva päivä. Ja koira on edelleen ihan paras. Makaa tuossa aivan naattina pöydän alla. Huomenna on uusi päivä, parempi treenivire ja ihan semmonen pikkupikku jutska kun toko-koe... Ihan unelmahullua!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Treenaamatta huipputuloksiin

Ollaan oltu ihan vaan lomatunnelmissa, maattu kun ellunkanat ja metsälenkkeilty. Kaikki treeni jäänyt tyystin unholaan. No, agi-kentällä käytiin kääntymässä just ennen loman alkua. Katselin sitten tossa kalenteria aikeenani orientoitua syksyyn ja viikon päästä horisontissa siintävään töihinpaluuseen. Ja hups, siellähän on toko-kisat reilun viikon päästä. Pitää varmaan mennä tohon pihalle kokeilemaan että kuinka pihalla ollaan, esim asteilkolla ykkösestä kymppiin. Vähän hirvittää...