sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kevät keikkuen tulevi

Eikä se keikkuminen ole aina hyvä asia. Paljon on tapahtunut viime päivityksen jälkeen, on ollut treeniä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Valitettavati. Salsan käytös nuorempia ja samanikäisiä narttuja kohtaan ei ole juurikaan parantunut, päin vastoin. Uroksia sietää tai jopa rakastaa, riippuen tilanteesta. Viime maanantaisen ikävän välikohtauksen jälkeen pidettiin neljä päivää ihan täyttä jääkautta, en katsonut, koskenut tai puhunut koiralle, mies ruokki ja hoiti lenkitkin melkein kaikki. Oli neiti aika ymmällään mutta ei ihan kauheasti edes hakenut seuraan. Nyt olen lisännyt kontaktia ja ottanut kevyttä treeniä mutta kaikki sylihalipusuttelu sessiot on ehkä lopullisesti meiltä mennyttä elämää. Tulkintoja ja neuvoja on yhtä monta kuin koiraihmisiä, kaikkia en pysty kuuntelemaan saatikka noudattamaan. Olen kuitenkin jonkunlaiseksi johtajuusongelmaksi tämän mielessäni tulkinnut. Salsa ei kunnioita minua ja kuuntelee vain silloin kun houkuttimet on tarpeeksi hyvät. Yritän siis olla johdonmukaisempi, ei helppo homma minulle, ärhentely muille koirille ei käy ja piste ja huomiota saa silloin kun minä päätän. Mitä enemmän tätä pohdin sitä enemmän pää menee pyörälle - ja masentaahan se tietty. Mutta ei huonoa ettei jotain hyvääkin. Toiset möllitokot meni ihan kivasti. Tuomari oli aika tiukka, ja kääk - käveli meidän perässä niinkuin oikeat tuomarit. Siitä Salsa ensin vähän hämmentyi mutta tottui nopeasti. Liikkestä seisominen meni nollille kun lähdössä kontakti oli huono ja menin koskemaan koiraan. No - eipä noilla pisteillä niin väliä mutta kakkostulos se olisi ollut jos oikeat kisat olisi olleet kyseessä - onneksi tuomari oli tiukkana. Tänään olikin sitten jännää ohjelmaa - paimennusta ihan oikeilla ihka elävillä lampailla, Wollandian paimenkoulussa Somerolla. Kyllä jännitti - pelkäsin tietty pahinta, että Salsa hyökkää lampaiden kimppuun haukkuen ja näykkien. Neljä kertaa oltiin lampailla, Salsa ei purrut lammasta kertaakaan eikä haukkunutkaan. Ei kai ihme että kovasti välillä änki mun viereen kun kaikki treeni tähän asti on ollut lähellä ohjaajaa. Summasummarum aivan mahtava päivä, aurinko paistoi täydeltä terältä ja nyt nukkuu koirat lopen uupuneina tässä jaloissa.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Ekat möllit check

Kauheesti jänskätti mutta ekoiksi mölleiksi meillä meni kohtuu hyvin pääsiäissunnuntaina. Kauniissa säässä päästiin äkseeraamaan.
Alkuun Salsa meni kipsiin kun "tuomari" tuli vähän kopeloimaan. Salsa pelästyminen taisi tosin johtua siitä että minä vähän hämmennyin, kun en muistanut että sellainen osuus kuuluu myös kokeeseen.
Paikkamakuu meni ok, maahanmenossa jäi jostain syystä tuijottamaan koiraa joten hän siitä sitten varovaisesti ylös ryömimään että pitikö tässä tehdä jotain muuta... oma moka. Pysyi hyvin paikallaan vaikka viereiset koirat huseerasi vähän mitä sattuu. Maasta sivulletuloa se on alkanut vähän ennakoimaan, täytyypi treenata.
Seuruut ihan jees, kontakti oli meidän tekemäksi hyvä. Olen saanut neitiä jopa vähän syttymään seuruusta nyt viime aikoina.
Maahanmenot ja seisomiset ok, vähän vielä avitin käsimerkein mutta pitää ne nyt häivyttää pois. Luoksetulo ok, täytyy alkaa ottaa vauhtia siihen.
Hyppy meni hyvin mitä nyt ohjaaja mokasi. Unohdin antaa seisomiskäskyn kokonaan, pisteet rapisi.
Suoritukseen yleisesti olin tyytyväinen, Salsan innostus ja vireystaso paranee pikku hiljaa koko ajan.
Lähtiessä kävi vielä pikku välikohtaus. Päästin Salsan leikkimään ja noin kymmenenen minuutin päästä tilanne alkoi kärjistyä Salsan ja yhden toisen nartun välillä. Nopeasti tilanne oli päällä ja vaikkei se nyt kovin pahalta minusta siinä näyttänyt ikävä juttu kuitenkin. Mielestäni Salsa ei ole mitenkään agressiivinen, vähän epävarma, ei kovin tottunut muihin koiriin ja varmaan dominanssia löytyy myös. En nyt käy sitä sen enempää tässä ruotimaan, koirat on koiria, joskus näitä sattuu.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Tokoiluu ja muita suunnitelmii

Laitoin tohon yhden kaverikuvan, meidän koirilla on sattuneesta syystä enemmän vauva- kauin hauvakavereita, Nacho sietää lapsia kun on pakko, Salsa tykkää mutta ei silläkään hermo ikuisuuksia kestä. Maaliskuu meni ohi ihan hujauksessa, koirat joutui olemaan aika peruslenkillä ja sisäaktivoinnilla, mitä nyt Salsan kanssa käytiin maanantai-treeneissä. Oli ihan kauheesti ohjelmaa muilla elämän osa-alueilla, harmittaa kun tuo päivätyö rajoittaa harrastuksia niin hirveesti. Pihalla ollaan välillä tehty kevättä ja välillä taas lumitöitä, sulais jo mokoma niin päästäis multaan möyrimään.


Kevään ja kesän pääaktiviteetti on meillä TOKO. Treenataan Salsan kanssa aktiivisesti ja toivottavasti päästään myös kisaamaan. Alkuperäinen suunnitelma oli ilmottaa meidät pariin kokeeseen toukokuussa mutta nyt en sitten uskallakaan. Kisavalmis Salsa ei vielä ole, häiriintyy niin kovasti muista, ainakin tietynlaisista koirista. Tai ehkä kyse on siitä että emäntä ei ole kisavalmis.
Parit mällitokot on kuitenkin ohjelmassa, Vekoran kilpatoko kurssi, SBACKin leirillä tokoilut. Lisäksi olen ilmottanut molemmat apinat omiin estehyppelyryhmiinsä kesäksi.
Sitten meillä on yksi paimennnuspäivä sovittuna ja sen perusteella päätetään mennäänkö uudestaan. Minä tietty pelkään pahinta ja veikkaan että Salsa käyttäytyy niinkun viime kesänä kun nähtiin lampaita. Haukkui ja riehui kuin kaistapäinen.
Niin ja onhan meillä PK-tottis ja mahdolliset haku-kuviot.
Huh, alkaa itseäkin hengästyttää. Isäntä ei vielä tiedä mitä kaikkea olen suunnitellut... Eikä se taida tietää sitäkään että se saa mennä aksaamaan jommankumman kanssa. No, toivottavasti edes se lukee mun löpinöitä, sittenpähän tietää.